Hoffrénien sukuhistoria:
osa 6
(ilmestynyt heinäkuussa 2008)

Takakansiteksti kertoo kirjasta seuraavaa:
Hoffrénien sukuhistorian kuudes osa käsittelee
Leppävirran Hoffrénien sukuhaaraa. Sen kantaisä on Kuopion kirkkoherra Henrik
Hoffrénin nuorin poika Abraham Hoffrén, josta tuli vuonna 1737 Leppävirran
lukkari. Sukuhaaraa seurataan lähes 300:n vuoden ajan aina nykypäiviin saakka.
Suku on sittemmin levinnyt laajalle Suomeen ja ulkomaillekin. Kirjasta löytyy
henkilökuvauksia vaikkapa sadan vuoden takaisesta Etelä-Afrikasta tai
tsaarinajan Pietarista. Kirjan henkilöiden kautta voidaan tutustua Hoffrénien
elämään niin eteläsavolaisessa torppariyhteisössä 1700-luvulla kuin
Helsingin akateemisissa kulttuuripiireissäkin vuosisadanvaihteen 1800/1900
molemmin puolin. Myös Hoffrén-suvun vuosisataiset pappisperinteet saavat
jatkoa. Kirjassa on yli 400 sukutaulua ja tietoja yli 3000 henkilöstä. Kirja
sisältää runsaasti myös ainutkertaista, ennen julkaisematonta
muistelma-aineistoa suomalaisuuden ja Suomen suurruhtinaskunnan murrosvaiheista.
Hoffrén-nimen lisäksi kirjan hakemistoista löytyy 10
merkintää tai enemmän seuraavista sukunimistä: Aho, Asikainen, Auvinen,
Cantelius, af Enehjelm, Granfelt, Hagan, Haijola, Halonen, Heikkinen,
Helkimo, Holopainen, Iivarinen, Immonen, Juutilainen, Kauhanen, Kinnunen,
Kolari, Konttinen, Koponen, Kosunen, Laitinen, Lehtonen, Lipponen, Maljojoki,
Mähönen, Niiranen, Nikkinen, Oravisto, Poimela, Pulkkinen, Soini, Sutinen,
Tehomaa, Tukiainen, Turunen, Törrönen ja Voutilainen.
Leppävirran lisäksi useimmin esiintyviä paikannimiä ovat
ainakin: Hattula, Helsinki, Hämeenlinna, Joroinen, Kangaslampi, Keuruu,
Korpilahti, Muurame, Mänttä, Pietari ja Varkaus.
Kirjassa on 304 sivua, ainutkertaista tarinaa suvun
henkilöistä ja runsaasti valokuvia.
Kirjan hinta on Hoffrénien sukuyhdistyksen jäsenille 30 €,
muille 37 €. Postitus-, postiennakko- ja pakkauskulut lisätään. Tilaukset ja tiedustelut myyntipisteistämme.
Kirjasta myöhemmin löytyneiden virheiden errata-lista.
(Sivua päivitetty viimeksi 7.8.2010)